ViaVital Blogi

Tämän blogin aiheissa on asioista, joista syntyy hyvinvoiva elämä. Blogia pitävät Team ViaVitalin jäsenet, yhdessä vierailevien omien alojensa asiantuntijoiden kanssa. Kirjoituksia sekä videoita julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti, aina kun inspiraatio kohtaa sopivan ajankohdan.

Lasten Kiropraktiikka

Lasten Kiropraktiikka

Lasten Kiropraktiikka

”Mitä, voiko lapsiakin hoitaa?”  on monen innostunut reaktio kun kerron työstäni ja sen monipuolisuudesta. Kyllä, lapsia voi ja kannattaa ehdottomasti hoitaa! Moni ei tule ajatelleeksi, että vauvoilla ja lapsilla on samat lihakset ja nivelet kuin aikuisillakin, ja heillekin saattaa tulla tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia.  

Minkä ikäisen voi tuoda kiropraktikon hoitoon?

Vauvan voi tuoda periaatteessa suoraan laitokseltakin hoitoon jos ongelmat ovat suuria ja haittaavat mm. imetystä ja vauvan oloa merkittävästi. Suosittelen kuitenkin että vauva olisi 3 viikkoa tai vanhempi, tällöin sekä äiti että vauva ovat saaneet hieman toipua synnytyksestä ja perhe osaa kertoa ongelmista tarkemmin. Yläikärajaa ei ole, 100-vuotiaatkin ovat tervetulleita, mutta se on jo toisen kirjoituksen aihe. J

No mutta mitä vaivoja niillä lapsilla sitten hoidetaan?

Alla olen listannut yleisimpiä oireita ja ongelmia joiden takia vanhemmat hakeutuvat lastensa kanssa kiropraktikon vastaanotolle:

Vauvat ja taaperot:

- Epäsymmetriset liikkeet; esimerkiksi vauva saattaa katsoa enemmän toiseen suuntaan, tai pitää päätään kallellaan toiseen suuntaan. Koko keho saattaa myös kiertyä enemmän tähän suuntaan. Vanhemmat kertovat että vauva ”ei tykkää katsoa oikealle”.

- Asentorajoitteet; vauva ei esimerkiksi viihdy ollenkaan selällään, vaan alkaa itkeä tai ojennella selkäänsä. Monesti vanhemmat kokevat että vauva rauhoittuu vain pystyasennossa.

- Imetyksessä on vaikeuksia, joko imutekniikka on huono tai imetysasennot eivät onnistu.

- Lapsi on erityisen itkuinen,  ahdistunut tai ärtynyt ilman selkeää syytä.

- Univaikeudet; joko nukkuminen ei onnistu kuin tietyssä asennossa, tai nukkuminen ylipäätään on vaikeaa ja rauhatonta.

- Kehitysviiveet; vauvan motoriset taidot eivät kehity neuvolan aikataulussa, tai ne kehittyvät epäsymmetrisesti. Tärkeitä kehitysvaiheita saattaa jäädä väliin, tai lapsi ei suostu tekemään jotain vaikka osaisi. Muutamia yleisimpiä ovat mm. vain toiselta kyljeltä kääntyminen, toisen käden suosiminen, ja konttaamisen viivästyminen. Taapero saattaa osata seistä hyvin, mutta ei halua ottaa kävelyaskeleita vaan käyttää vaihtoehtoista tapaa, esimerkiksi konttaus/käsillä eteenpäin vetäminen/polvikävely/varpailla kävely.

-Ruoansulatusongelmat; ummetus, refluksi tai ilmavaivat.

Kaikki nämä vaivat liittyvät tavalla tai toisella tuki- ja liikuntaelimistöön.

Mistä tällaiset oireet voivat johtua? Mikä ongelmat aiheuttaa?

Jokaisen lapsen keho, geenit ja ympäristö on yksilöllinen, ja ongelmien syyt myös yksilöllisiä. Tässä kuitenkin yleisimpiä syitä:

- Raskaus; jokainen vauva viettää viimeiset kuukautensa kohdussa pienessä tilassa, tiiviisti sikiöasennossa. Jos vauva on iso, tila saattaa olla vielä ahtaampi. Huono asento kohdussa vaikuttaa myös.

- Synnytys; Täysin normaali, hyvin mennyt synnytys on silti suuri suoritus sekä vauvan että äidin keholle. Moni ei tiedä, että myös vauvan keho tekee aktiivisesti töitä työntäen itseään synnytyskanavan läpi. Jos synnytys on alkanut käynnistyksellä, supistukset ja ponnistukset ovat monesti paljon voimakkaampia kuin itsestään alkaneessa synnytyksessä, ja kohdistuvat tällöin voimakkaammin myös vauvan kehoon. Pitkittynyt synnytys väsyttää sekä vauvaa että äitiä. Lisäksi muut avustukset, kuten imukuppi tai keisarinleikkaus tekevät synnytyksestä vauvalle fyysisesti rankemman. Jokainen tietää, että maratonin jälkeen lepo ja kehonhuolto on tärkeää. Synnytystä voisi verrata vähintään kolmen päivän maratoniin. Maaliin päästyä fiilis on mitä parhain, mutta fyysinen huolto ehdottomasti paikallaan. 

- Kireä huuli- ja kielijänne; Kielen alla on kalvoista sidekudosta, joka on osa kielen normaalia rakennetta. Tämä sidekudos voi kuitenkin olla liian kireää, jolloin se estää kieltä toimimasta normaalisti. Kireys saattaa vaikeuttaa imetystä, kiinteän ruoan nielemistä tai myöhemmin puhumista. Voit mielenkiinnosta kokeilla miten juominen ja nieleminen onnistuu jos pidät kieltä tiukasti suun pohjalla. Jos kieli ei pääse toimimaan normaalisti, vauva käyttää ikeniään ja huuliaan saadakseen maitoa, joka saattaa johtaa purulihasten ja kaulan/niskan jumiutumiseen. Imetys voi olla kivuliasta äidille, ja vauva nielee imiessään paljon ilmaa joka johtaa ilmavaivoihin. Selkeisiin tapauksiin auttaa kielijänteen leikkaus, joka on erikoislääkärin tekemä pieni ja nopea paikallispuudutuksessa tehtävä toimenpide. Leikkauksen jälkeen kannattaa hoitaa väärästä imutekniikasta syntyneet jumit.

- Loukkaantumiset; Pienet lapset telovat itseään jatkuvasti, eikä jokaisesta kaatumisesta tarvitse huolestua. Jos lapsi kuitenkin selkeästi aristaa jotain kohtaa, tai ei liiku samalla lailla kuin ennen, kannattaa ensin sulkea murtumat pois, ja sen jälkeen tuoda lapsi kiropraktikolle tutkittavaksi. Vanhemmalle lapselle saattaa tulla urheiluvammoja samalla lailla kuin aikuisellekin.

- Liikkumattomuus; Koulussa pienten lasten odotetaan istuvan paikallaan monta tuntia päivässä. Lapsen keho tarvitsee kuitenkin paljon monipuolista liikuntaa kehittyäkseen, ja liika paikallaan olo yhdistettynä huonoon ryhtiin saattaa aiheuttaa ongelmia joihin löytyy apu kiropraktikon vastaanotolta.


Montako kertaa tarvitaan hyviin tuloksiin ja onko hoidolla sivuoireita?

On  mahdotonta sanoa etukäteen montako hoitokertaa tarvitaan. Suurin osa käy 2-6 kertaa, yleensä muutaman kerran tiheämmällä välillä, jonka jälkeen harvennetaan hoitoväliä tai varataan tarkistusaika kuukauden parin päähän. Yleensä mitä suurempia ongelmia, sitä useampi hoitokerta. 

Sivuoireet ovat samanlaisia kuin aikuisillakin käsittelyn jälkeen, ne vain ilmenevät hieman eri tavalla. Lasta saattaa väsyttää, osa nukkuu loppupäivän tavallista enemmän ja osalla saattaa olla tavallista lyhyempi pinna. Lepo ja runsas juominen toimivat ohjeina myös lapsille. Kaikki eivät sivuoireita myöskään saa.

Kun epämukavat jumit  hoidon aikana helpottuvat ja lapsi rentoutuu, aktivoituu parasympaattinen hermosto, mikä saattaa johtaa siihen että vatsa toimii paremmin. Tästä on yleensä paljon iloa jos vauva kärsii ummetuksesta!

Jos lapsesi on juuri saanut rokotteen tai on flunssassa, odotathan 3-4 päivää ennen hoitoon tulemista.


Mitä kiropraktikon vastaanotolla tapahtuu?

Ensin käydään lapsen historia läpi synnytyksestä tähän hetkeen, ja keskustellaan ongelmista joiden takia lapsi on tuotu hoitoon. Kiropraktikko kyselee lisäkysymyksiä saadakseen kattavan kuvan ongelman laadusta ja mahdollisista syistä. Tämän jälkeen lapsen iästä riippuen lapsi tutkitaan joko hoitopöydällä, lattialla tai vanhemman sylissä. Jos imetyksessä tai kävelyssä on ongelmia, tutkitaan myös nämä. Tämän jälkeen aloitetaan hoito.

Hoitotekniikoita on paljon erilaisia, ja ne suhteutetaan aina lapsen ikään ja tilanteeseen. Alussa saatetaan muutama minuutti leikkiä jos lapsi on kovin ujo tai vierastaa. Kiropraktikko käsittelee lapsen niveliä ja lihaksia hyvin hellin menetelmin lapsen jaksamisen mukaisesti. Imetysongelmissa tutkitaan myös suu ja sen toiminta. Pienten lasten niveliä ei manipuloida, eli arkikielellä naksautella, vaan hoito on hellavaraista mobilisointia ja kireyksien purkamista.

Lopuksi kiropraktikko antaa tarvittaessa ohjeita arjessa tehtäviin muutoksiin sekä harjoituksia jotka edesauttavat toipumista.


Miten voin varata ajan? Paljonko maksaa?

Voit varata ajan lapsellesi tästä:

Ensimmäinen kerta on 80e ja kestää 45 min.
Jatkokäynnit ovat 70e ja kestävät 30min.

Voit myös soittaa numeroon 0505388808 tai laittaa viestiä osoitteeseen Marianna@viavital.fi jos sinulla heräsi kysymyksiä.
 

Kiropraktikko Marianna Heikkinen Bsc Msc

Marianna on suorittanut kiropraktikon 5-vuotisen koulutuksen valmistuen 2016 Bournemouthin yliopistosta Englannissa. Hänellä on laajasti lisäkoulutusta lasten ja raskaanaolevien hoidosta. Opiskelujen yhteydessä Marianna toimi kiropraktikkona Bournemouthin imetysklinikalla sekä on myöhemmin suorittanut Maailman Terveysjärjestön WHO:n imetysohjaajakoulutuksen.

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti